Suomen ensimmäinen Demag V-type asennettiin Vantaalle

19.8.2015

Uuden sukupolven siltanosturi on kerännyt maailmalla huomiota palkitun avoimen palkkirakenteensa ansiosta.

Suomen ensimmäinen V-type-nosturi asennettiin elokuussa Oy Kontino Ab:n tiloihin Vantaalle. Demagin valmistaman nosturin innovatiivinen muotoilu on voittanut kuluneen vuoden aikana muun muassa kansainvälisesti arvostetut iF Design Award- sekä Red Dot Award -palkinnot.

Palkittu rakenne herätti myös teräksen myyntiin ja käsittelyyn erikoistuneen Kontinon kiinnostuksen.

– Keveytensä ansiosta uusi nosturi kuluttaa vähemmän energiaa kuin käytöstä poistuva kotelorakenteinen nosturi. Lisäksi sen elinkaarikustannukset tulevat laskelmien perusteella kilpailevia tuotteita huomattavasti edullisemmiksi, perustelee hankintaa Kontinon toimitusjohtaja Aimo Kankare.

Jokainen V-type mitoitetaan valmistusvaiheessa millimetrien tarkkuudella kohderakennukseen sopivaksi. Kontinon varastohalliin asennetun nosturin jänneväli on 26 metriä, ja sillä voidaan nostaa enintään 10 tonnin taakkoja.

Paitsi energiatehokas, V-type on myös turvallinen ja kestävä. Uudenlainen rakenne vähentää nosturin heilumista 30 prosentilla, minkä ansiosta kuorman siirtäminen onnistuu nopeammin ja tarkemmin. Nosturi on mitoitettu kestämään arviolta 500 000 täyskuormanostoa, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin tavanomaisilla siltanostureilla. Kontinolle toimitetulla V-typella onkin edessään vähintään 15 vuoden työpesti.

Algol Technics on Demag V-type -nosturin valtuutettu maahantuoja. Vuonna 1928 perustettu Oy Kontino Ab on teräksen myyntiin ja käsittelyyn erikoistunut yritys.