Algolin 125-vuotisjuhlavuosi käynnistyy – Toimintaamme ohjaa vastuullisuus

2.1.2019

Vuonna 1894 saksalaissyntyinen Albert Goldbeck-Löwe näki Suomen potentiaalin ja perusti Helsinkiin kemikaaleja, metalleja ja rakennusaineita toimittavan agentuuriliikkeen. 

Algol on 125 vuoden aikana kasvanut kansainväliseksi monialakonserniksi, jonka eri toimialoilla ja kahdessatoista maassa toimivat tytäryhtiöt tarjoavat laajan valikoiman tuotteita, palveluita ja ratkaisuja teollisuudelle ja terveydenhuoltosektorille.

Algolin toimintaa on koko sen historian ajan ohjannut vastuullisuus. Olemme niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina kantaneet vastuuta liikekumppaneidemme menestyksestä, henkilöstömme hyvinvoinnista ja toimintaympäristömme kehittämisestä.

Juhlavuotemme käynnistyy tänään. Historia on meille voimavara, mutta katseemme on tulevaisuudessa.

Alexander Bargum
toimitusjohtaja

Algol-konsernin juhlavuosi-ilmoitus Helsingin Sanomissa 2.1.2019

Näytä kaikki uutiset