Nosturit ja robotiikka – tulevaisuuden yhdistelmä?

Artikkeli

Miltä kuulostaisi automaattinosturi, johon on kiinnitetty robottikäsivarsi? Robotti työskentelisi yläilmasta siirrellen esimerkiksi kappaleita tuotantolinjalta toiselle tai keräilisi ja pakkaisi tuotteita korkeasta varastosta. Nosturin ja robotiikan yhdistäminen ei ole täyttä utopiaa, vaan siihen on jo tekniset edellytykset.

Olen aiemmin pitänyt nostureita yksinkertaisina laitteina: niitä ohjataan nappia painamalla ja ihminen käskyttää kuormaa ylös ja alas. Uudessa tehtävässäni Algol Technicsillä olen kuitenkin tutustunut toimittamiimme nosturiprojekteihin ja huomannut, että nosturissa ja robotiikassa on paljon yhteistä. Yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa täysin automaattinen toiminta, etävalvonta ja seurantatyökalut, materiaalivirtojen seuranta ja raportointi, liitynnät ylempiin ohjausjärjestelmiin ja virtuaaliset suunnittelujärjestelmät. Robotiikan ja nostureiden asiantuntijat leikkivät loppuen lopuksi samalla hiekkalaatikolla.

Olen käynyt keskusteluja robotiikan ja nostureiden yhdistämisestä nosturiasiantuntijoidemme ja nosturitoimittaja Demagin kanssa. Keskustelut ovat vahvistaneet ajatustani siitä, että robotiikan ja nostureiden yhdistäminen on mahdollista.

Nostureita ja robotteja yhdistää tavaroiden siirtely

Yhteistyöstämme syntyi ajatus automaattinosturista, jossa on robottikäsivarsi. Idea on poikinut innostuneita keskusteluja siitä, mitä kaikkea nosturin ja robotin yhdistelmällä voikaan tehdä. Nämä kaksi maailmaa yhdistämälle voimme tarjota täysin uusia mahdollisuuksia.

Perinteisesti sekä nosturia että robottia hyödynnetään, kun halutaan siirtää tavaroita paikasta toiseen. Olen jo jonkin aikaa kaivannut tuotantoon monipuolista ratkaisua robotin käsivarren liikutteluun. Esimerkiksi teollisuushallissa on työstökoneita tai muita valmistuskoneita, joiden välillä osia ja tuotteita pitää saada automaattisesti siirreltyä. Silloin nosturirobotti pääsisi joustavasti koneelta toiselle. Nosturirobotti ei myöskään vie tilaa lattialla, sillä se ei tarvitse rataa tai kiskoja, kuten perinteisissä siirtoratkaisuissa. Tämä helpottaa tehtaan layoutin suunnittelua ja varsinkin sen muunneltavuutta.

Nosturirobotilla on mahdollista siirtää tuotteita paikasta toiseen niin, että robotti tarttuu kappaleeseen monipuolisella tarraimellaan. Tällöin kappaleessa ei tarvitse olla kohtaa tai nostoliinaa, johon perinteisesti koukku laitetaan kiinni. Robotti voisi poimia esimerkiksi laatikon ja laittaa sen robotin kiinnitysrungossa olevalle tasolle ja viedä purkupaikalle.

Robottikäsivarsi voi liikkua koko tehtaan alueella

Nosturirobotti olisi kuin mobiilirobotti, mutta se roikkuu katosta, joten se voi tehdä töitä laajalla alueella ja hyllykerroksissa. Koska robotin liikkuminen koko tehtaan alueella on nosturin ansiosta helppoa, nosturirobottia voi muunnella joustavasti käyttötarkoituksesta toiseen.

Nosturirobottia voidaan hyödyntää kuljettamisen lisäksi esimerkiksi varastossa siirtämään tuotteita paikasta toiseen. Se voi esimerkiksi hakea tuotteita koko tehtaan alueelta ja pakata ne laatikkoon. Se voi myös viedä materiaalia työstökoneille ja syöttää niitä koneeseen.
Huimimmissa visioissamme nosturiin on kiinnitetty kokonainen robottisolu. Kun nosturi laskeutuu alas, sen mukana tulee koko robottisolu, jonka hyllyillä ja tasoilla voi kuljettaa enemmän tavaraa kerralla.

Haasteita ja ratkaisuja

Valmistusaihioiden syöttäminen työstökoneisiin on tarkkaa, sillä kappaleen pitää olla juuri oikeassa kohdassa ja oikeassa asennossa. Tähän on kuitenkin jo olemassa ratkaisu. Vaikka automaattinosturin pysähtymistarkkuus ei riittiäsi työstökoneen palveluun, robotin konenäköjärjestelmä varmistaa, että kappale osuu koneen pakkaan oikeassa asennossa. Samalla robotti voi päivittää tehtaan tuotannonseurantajärjestelmään tai muistille tuotteen valmistusvaiheen. Nosturi ja robotti saadaan keskustelemaan keskenään jo nykyisellä teknologialla.

Toisena haasteena nosturirobotissa pitää huomioida turvallisuus. Yleensä automaattiset laitteet vaativat häkin ympärilleen. Kehittyneet turvallisuusratkaisut mahdollistavat kuitenkin joustavien kulkureittien ohjelmoinnin nosturirobottiyhdistelmälle. Kun nosturi laskeutuu työpisteeseen, tila on aidattu, ja turvakameroilla varmistetaan, ettei alueella ole ihmisiä. Turvallisuus ei siis ole iso este nosturirobotin toteuttamiselle.

Luomme tulevaisuutta

Nosturirobotti voi kuulostaa äkkiseltään hassulta ajatukselta, mutta olemme aiemminkin toteuttaneet asioita, joiden emme olisi voineet kuvitellakaan toteutuvan. Pohdimme jo nyt erään asiakkaan kanssa, miten toteutamme painavien kappaleiden kuljettamisen paikasta toiseen. Lattiatilaa vievä kiskorata ei välttämättä ole paras ratkaisu, sillä silloin tehtaan layoutin muuttaminen vaikeutuu. Olisiko nosturirobotti oikea ratkaisu?

Meillä on jo olemassa tarvittava teknologia nosturirobotin toteuttamiseen. Todennäköisesti nosturirobotin kustannus pitkien ja monipuolisten siirtojen tekemiseen ei ainakaan ole kalliimpi kuin nykyiset ratkaisut. Haastankin asiakkaitamme miettimään, mihin tällaista joustavaa nosturirobottia voi hyödyntää. Löytyykö sellaista tuotetta, tehdasta tai hallia, jossa nosturirobottia tarvitaan?

Me Algol Technicsillä luomme tulevaisuutta. Tämä on uusien ratkaisujen luomista parhaimmillaan. 

 

Autamme mielellämme! Katso yhteystiedot